POST PARTUM -DOULA

Tuore synnyttänyt äiti tarvitsee lepoa, lämpöä, ravintoa, huolenpitoa, rakkautta ja arvostavan ja äitiin uskovan tukiverkoston ympärilleen.

Miten lapsivuodeaikaan saataisiin näitä hyvinvoinnille erityisen tärkeitä elementtejä? Asiaa kannattaa pohtia jo ennen lapsen syntymää.

Raskauden, synnytyksen ja imetyksen aikana naisen keho käy läpi suuren muutoksen. Synnytys on keholle voimakas rasitus, josta toipumiseen tarvitaan aikaa, rauhaa ja lepoa. Myös hyvä alku imetykselle vaatii aikaa ja rauhaa. Hyvään syntymän jälkeiseen aikaan kuuluukin vauvan, äidin ja puolison rauhallinen ja häiriintymätön tutustuminen toisiinsa.

Doula Helsinki tarjoaa tukea myös lapsivuodeaikaan syntymän jälkeisen doulauksen muodossa. Syntymän jälkeinen doulakäynti voi sisältää esimerkiksi hierontaa, ravitsemukseen liittyvää ohjausta tai äitiä ravitsevan ruoan tuomista kotiin, synnytyksen läpikäymistä, apua imetykseen, keskustelua äidin mieltä askarruttavista asioista liittyivät ne sitten vauvan hoitoon, äitinä olemisen haasteisiin tai perheenjäsenten uusiin rooleihin. Doula voi myös hoitaa vauvaa tai isompia lapsia, jotta saat pienen hetken itsellesi. Äidiksi tuleminen on merkittävä siirtymäriitti elämässä. Sitä kannattaa juhlia. Jos ajatus tuntuu luontevalta, voimme myös yhdessä suunnitella rituaalin, jossa juhlistetaan uutta äitiä.

Doulan tehtävä synnytyksessä on kannatella tilaa ja tuoda turvallista läsnäoloa syntymän hetkeen. Yhtälailla uusi vastasynnyttänyt äiti tarvitsee tätä tilaa, huolenpitoa ja yhteisöä ympärilleen voidakseen hyvin.

Varsinkin ensisynnyttäjälle muutos äidiksi voi olla pitkä tie, anna itsellesi aikaa. <3

Tutustu Doula Helsingin tarjoamiin palveluihin.